.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kesä 2015

Viimeksi on tullut kirjoitettua reilu kaksi kuukautta sitten, mutta eipä meillä oikeastaan mitään maata mullistavaa ole tapahtunut. Alku kesä oli kylmä ja kostea eli kun ulos lähti niin päälle sai pukea kunnolla ja eipä koiratkaan kovin pihalla viihtyneet kun tuntui et aina satoi. No nyt reilu viikko sitten kun mun alkoi kesäloma niin ilmatkin parani ja pystyy olemaan ulkona jo lyhythihaisella paidallakin! Mä en mitenkään kovasti kuumasta ja auringosta välitä mutta onhan se ihan kiva ollut kun on lämmin ja voi nauttia ihanista aurinkoisista päivistä.
Koirien uimakausikin on alkanut nyt elokuussa vasta kunnolla ja nyt onkin sitten käyty lähes päivittäin polskimassa jossain lammikossa, voi sitä riemua ja iloa kun ne tietää et pääsee uimaan!

Harrastusrintamalla on ollut rauhallista, Uunon kanssa on tehty vepeä ja vähän siinä kisattukkin ja tokoa tehtiin tuossa muutam viikko taas aktiivisemmin mutta nyt taas on vaan lomailtu ja vähän hassuteltu.  Tokossahan uudet säännöt ovat astuneet voimaan kuun alussa ja niiden tuomiin uusiin haasteisiin pitäisi kyllä perehtyä nyt pikku hiljaa kunnolla ja alkaa niitä työstämään ja miettimään toden teolla. Onneksi tulevana vkoloppuna päästään Oilin valvovan silmän alle ja yllätys yllätys teemana tulee olemaan juurikin nuo uudet liikkeet ja niiden tuomat haasteet eli saadaan vähän uusia eväitä treenireppuun joita sitten aletaan työstämään ja tekemään todenteolla taas.

Muut koirat ovat sitten vaan olleet ja nauttineet sohvalla ja ulkona makaamisesta. Lenkkeilty ollaan tietenkin säiden mukaan mutta muuten ei heillä ole ollut ihmeellisempää ohjelmaa! Ihanaa kun on voinut vaan itsekkin olla ja nauttia siitä olemisesta, ei ihan normaalia mun elämää mutta aika ihanaa tähän voisi jopa tottua!!! ;)
Kesän parhaita paloja kuvina:







1 kommentti: